Archive for the Remontti Category

Maaneula!

Posted in Kikottimet, Koneet, Piha, Remontti on heinäkuu 7, 2011 by vilhola

No hyvän olon tunne ei kestänyt kauaa, nimittäin niiden salaojien kohdalla. Nyt ne nimittäin on todellakin salaisia ojia tai sitten Jampan vasemmassa kädessä on lihasmassa lisääntynyt yliluonnollisella tavalla (eihän se välttämättä kyllä kovin ihmeellistä ole, koska kaikki käsin tehtävät työt pitää nykyisin tehdä juuri vasemmalla kädellä). Rupesin tuossa ihmettelemään talon nurkalla, miten vesi on syönyt oudosti reittiä maan uumeniin, muodostaen jonkinlaisen onkalon mennessään. Käsistään kätevänä miehenä Jamppa otti maaneulan vasempaan käteen ja sananmukaisesti upotti sen maahan melkein koko pituudeltaan. No, siinä sitten ihmeteltiin ja katseltiin ja ehkä vähän jopa pohdittiinkin, kun sama ilmiö tapahtui pitkin koko etupihaa siinä kohdin missä salaojia on kaivettu. Soitto urakoitsijalle, joka saapuikin paikalle. Urakoitsijakin ihmetteli miten tuo on mahdollista ja vakuutteli, että maa on lätkytetty kunnolla. Sitä lätkyttämistähän ei voi tietää kukaan muu kuin urakoitsija, koska koko ajan ei ole voinut vahtia sen tekemisiä, eikä se ole tarkoituskaan. Nyt sitten katsellaan miten tuon saa korjattua jos mitenkään, ainakaan yhtään maansiirtokonetta ei tontille kovin helposti tuoda, alkaa nimittäin talvi pikkuhiljaa lähestyä ;) . Alla vielä video Jampan voimien esittelystä.

On tontilla jotain tapahtunutkin, nimittäin sisko ja lanko ehdokas levittelivät multaa takapihalle ja enää puuttuu nurmikon kylvö, niin johan alkaa takapihakin näyttämään vähän valmiimmalta.

Ai niin, Jarmo sai uuden kikottimen, nimittäin Husqvarna merkkisen moottorisahan. Myyjä yritti tosissaan myydä isompaa sahaa ja olisin sen varmaan ostanutkin, koska kaikki isot koneet ovat niin miehekkäitä ja mahtavia, mutta ikävä kyllä puoliso seisoo rahakirstun päällä, joten oli tyytyminen pienempään malliin. Kyllähän tuollakin omenapuun karsii ja pensasaidan leikkaa, mutta ei ehkä mitään koivupöllejä työkseen sahaa. Isä kyllä sanoi, kun kokeili sahaa pihakoivuun, että hyvin se jaksaa, mutta miten lienee sitten kun pitäisi halkaisijaltaan 40cm puuta pistää palasiksi… en tiedä. Hyvin se meille riittää, vaikka olishan se tehokkaampi aina parempi…

Vihtori Matti

Posted in Jamppa kertoo, Remontti on kesäkuu 28, 2011 by vilhola

Vihtori Matti. Näin kävi remontille tämän kesäloman osalta.

Salaojahommat saatiin valmiiksi, tai niin valmiiksi, että päästiin ulkopuolisista eroon. Ensi kerralla täytyy urakkasopimukset tehdä astetta tiukemmiksi ja tarkastaa urakoitsijan referenssejä etukäteen. Nyt taisi käydä vaan niin, että oli vähän liian iso pala noi meitin salaojat.

Kesäloman alkuun OLI vielä viime viikon keskiviikkona kaksi viikkoa, nyt kesäloma on jo alkanut, nimittäin sairasloman muodossa. Kaiken kaikkiaan 7vko saikkua edessä. Se siitä kesälomasta sitten! Suunnitelmissa oli katon ja rännien uusiminen, ikkunoiden kunnostus sekä poikien makkarin valmiiksi tekeminen. No, kai ne kerkeää sitten myöhemminkin. Oli vaan suunnitelmat valmiina, kun työ kiireet helpottaa, ni aloittaa nää kotihommat. Sitten ton seitsämän viikon jälkeen homma jatkuu siten, että yhteensä 4kk pitää ottaa kevyesti.

Mitä sitten oikein tapahtui? Tuli lyötyä oikein voimiensa tunnosta päärynä pistepalloa ja eihän se hyvin mennyt. Nyrkki osui vähän vinosti palloon, jolloin nyrkki lipesi ikään kuin pallon ”kylkeä” pitkin sivulle. Lipeämisen seurauksena oikean käden peukalon dorsaalipuolella nivelkapselin repeymä ja UCL:ssa totaaliruptuura. Suomen kielellä nivelside ja nivelkapseli revennyt.

Tapaturma sattui viime viikon tiistaina ja keskiviikkona menin tohtorille. Lääkäri teki diagnoosin pelkästä nivelsiteen repeämästä ja leikkausaika järjestettiin seuraavalle päivälle. Ilmoittauduin suraavana aamuna sairaalassa, josta poistuin 7 tunnin odotuksen jälkeen ilman leikkausta. Seuraavana päivänä eli juhannusaattona oli seuraava yritys, mutta juuri kun olin lähdössä kotoa minulle soitettiin, että leikkaus ei onnistu sinä päivänä ja kolmas yritys on juhannuksen jälkeen maanantaina. Maanantai aamuna mentiin jälleen osastolle ja minun piti olla kolmantena jonossa. Toisin kävi, iltapäivän päätteeksi minut häädettiin jälleen kotiin ja käskettiin tulla taas aamulla uudestaan ja tällä kertaa leikkausaika oli sovittu klo 08:00. Tämä aamupäivä ja osa iltapäivää menikin sitten enemmän ja vähemmän erilaisten huumaavien lääkeaineiden vaikutuksen alaisena. Kyllä sitä on kaiken näköistä myrkkyä olemassa, jolla ihmisen pää saadaan sekaisin, mikä tietysti tässä tapauksessa oli ihan suotavaa.

Semmosta tälle isännälle tällä kertaa kuuluu eli ei vieläkään päästä kirjoittamaan remontti kuulumisia vaan saa vaimo jatkaa tuota sen sisustushömpän tarinointia.

Talon värityksen pohdintaa

Posted in Remontti on huhtikuu 13, 2011 by vilhola

Oon viime päivinä tutkaillut Tikkurilan värikarttoja ja pohtinut talomme tulevaa väritystä. Tällä hetkellä julkisivumme näyttää siis tältä.

Etupiha

Takapiha

 

 

 

 

 

Uusi väritys toivottavasti piristää talon ilmettä! Olemme ajatelleet, että talostamme tehtäisiin  aivan tumman harmaa, lähes musta. Eli talon puuosat tulisivat tummaksi ja betoninen alaosa vaaleammalla harmaalla. Tikkurilalta löytyi heti muutamakin valmis värilastu, jossa oli sekä tumma että vaalea harmaa.

Värilastu 12.  Salmela:

 

 

 

 

Värilastu 29. Riihelä:

 

 

 

 

Värilastujen värit ovat hyvin lähellä toisiaan ja itse asiassa tumma harmaa on sama molemmissa. Ylempi värilastu miellyttää mun silmää enemmän. Pidän jotenkin myös tuosta punaisesta väristä. Punaista meille on tulossa etupihalle ainakin pihakiveyksen muodossa. Edellisen talomme pihakiveyksestä jäi n. 40m2  kiviä yli, jotka muutossa raahasimme mukanamme. Ne eivät kyllä aivan riitä, joten täytyy kenties hankkia muutaman kymmenen neliötä lisää tai keksiä jokin muu luova ratkaisu. Myös punaisesta ulko-ovesta haaveilen! Tosin ei ole ollut vielä edes puhetta, että vaihdetaanko ovia, mutta ainahan sitä visioida voi…

Katto on melko loiva, joten sen väriä ei paljon näy. Musta se taitaa tällä hetkellä olla ja sellaisena varmasti myös pysyy remontin jälkeenkin. Ikkunapielistä ja pelleistä tulisi  myös saman väriset kuin talo muutenkin eli tumman harmaat. Olemme miettineet ikkunapuitteiden maalaamista myös sisäpuolelta samalla tumman harmaalla. Tuleekohan talosta pelkkä tumma ”möykky”, miltä kuulostaa?!

Maalatessa roiskuu

Posted in Remontti on helmikuu 17, 2011 by vilhola

Ei musta ainakaan maalaria tule! Sen verran on hidasta toi mun sutiminen… Eilinen ilta meni pitkäksi, mutta lopputuloksena on kolme maalattua seinää alakerrassa. Laiskana en juuri jaksanut lattiaa suojailla, joten roiskeita tuli! Lattia on menossa vaihtoon, joten siksi ei hirveästi tarvinnut varoa ja lisäksi maalitahrat irtoaa jälkikäteen lattiasta raaputtamalla.

Tässä kuvia lopputuloksesta:

Väristä on vielä vaikea sanoa kuinka onnistunut tai epäonnistunut se on, kun ympäristö on vielä ”väärän” väristä. Ovet ajattelin tuunata tumman harmaalla maalilla ja ”kauniista” 70-luvun lattiastakin ajattelimme luopua. Se mitä lattian tilalle tulee on vielä hyvinkin epäselvää…

Vaaleaa patteria vasten huomaa hyvin harmaan sävyn, se ei ole aivan haalea. No, oli väri mikä tahansa, ainakin seinissä on nyt puhtaat pinnat. Seinissä oli ilmeisesti alkuperäiset maalit, joihin aika oli  jättäny  melkoiset jäljet, jotka eivät pesullakaan lähteneet.

Urakka on aloitettu, mutta melkoisesti vielä kesken eli eipä tarvitse miettiä mitä ohjelmia telkkarista illalla tulisi! ;)  Palailen kuvien kera, kunhan jotain kuvattavaa saan taas aikaiseksi! :)

Kevättä ilmassa?!

Posted in Remontti, Sisustus on helmikuu 16, 2011 by vilhola

Ulkona paukkuu pakkanen, mutta huomaa kyllä, että kevät lähestyy… Nimittäin mulla on taas armoton tarve saada remonttia eteenpäin! Maalaaminen taitaa tällä hetkellä olla ainoa homma, jota kykenen itsekseni tekemään ilman suurempaa avun tarvetta. Eli pensselit ja telat heilumaan! Jamppa ahkeroi seuraavat neljä viikkoa Lappeenrannassa opiskelujen parissa, joten mulla on hyvää aikaa iltaisin ja öisin remonteerata…  ;)

Eilen illalla maalasin alakerran aulan katon lasten mentyä nukkumaan. Nyt on sitten niska jäykkä ja hartiat kipeät, mutta katto on maalattu, jee! Onneksi betonikatto oli jo ennestään valkoinen, sillä en meinaa kattoa enää toiseen kertaan maalata, sen verran hankalaa se oli! Tänään illalla olisi sitten tarkoitus päästä sutimaan seiniä… Eilen otinkin jo muutamat oviaukkojen listat pois (nyt on merkattu kaikki koordinaatit, jotta löytävät tiensä samoin päin takaisin! Jotain sentään opin edellisestä kerrasta… ;) ), mutta vielä niitä riittää irrotettaviksi, sillä aulassa on kaikkiaan kahdeksan oviaukkoa. Melkoinen määrä, vai?

Jännityksellä odotan, että miltähän valitsemani väri näyttää seinällä… Niistä pienistä lappusista kun on niin vaikea valita! Tuijottelin niitä värimalleja aikani ja tulin siihen tulokseen, ettei se pohtimalla parane, joten astelin eilen rautakauppaan ja ostin 9 litraa tätä maalia (sävy: laasti X487):

Laitan kuvia heti kunhan saan maalattua!

Viime viikonloppuna ahkeroitiin myös… Tapetoitiin nimittäin Jampan kanssa poikien tulevan huoneen seinät lähes kokonaan. Ainoastaan ikkunan edusta on vielä ilman tapettia, koska pakkelin piti kuivua ja lisäksi patteri olisi pitänyt irroittaa. Patterin irrottaminen ei oikein käy näin kovilla pakkasilla… Homma jatkuu toivottavasti ensi viikonloppuna (toivottavasti Jamppa luet tämän! ;) )!

Muutama viikko sitten ajoimme Ikean ohi ja poikkesin hakemaan sieltä kangasta takkahuoneen verhoiksi.

Verhoista tul ihan kivat! Meillä on lähes 20 ikkunaa, joten kangasta menee melkoisesti… Yhden ikkunan pitkiin verhoihin täytyy laskea yli viisi metriä kangasta! Sohvalla olevat tyynyt ovat vanhat ja eivät enää sovi verhoihin, joten täytyy ilmeisesti ommella uudet päälliset. ;) Itse asiassa olinkin ajatellut pirteitä punaisia tyynyjä takkahuoneeseen, kenties jostakin Marimekon kankaista. Laitan kuvia, kunhan saan ommeltua…

Takkahuoneeseen hankin myös uuden pyöreän maton Ellokselta.

Takkahuone on melko hankala mattojen suhteen, sillä avotakan eteenhän mattoa ei voi laittaa… Joten ainoaksi vaihtoehdoksi keksin tämän pyöreän maton, jonka halkaisija on 160cm. Sen kaverina on toinen pyöreä ruskea nukkamatto, joka on meillä jo entuudestaan. Uusi matto on vielä matkalla, joten vielä en tiedä kuinka suunnitelmani toimii… :)

Samaisesta paikasta tilasin myös okkariin ison 290×200 nukkamaton. Tilasin harmaan, mutta mielestäni se oli ruskea, joten vaihtoon meni ja nyt odotan uutta vaaleaa saapuvaksi näinä päivinä. Toivottavasti se on hyvä! Tulee kalliiksi tämä ison talon sisustelu, kun kaikki vanhat matot on aivan liian pieniä ja vanhat verhotkin jätettiin vanhaan taloon. No, onneksi mä oon taitava kierrättämään tavaroita huudossa! ;)

Taidanpa vielä lopuksi esitellä viimeisen Pirkko-kerhomme (askartelukerho) aikaansaannokseni. Teimme rottinkitöitä ja punoin linnunpesän.

Linnunpesä olisi vielä tarkoitus maalata valkoiseksi ja askarrella sinne pieni lintu (kenties huovuttamalla) istuskelemaan tai vaihtoehtoisesti laittaa kasvi roikkumaan (Veetin ehdotus). Pesä päätyy todennäköisesti joko Aadan huoneeseen tai takkahuoneeseen roikkumaan. Sitä oli niin kiva tehdä, että saattaapa olla, että väkerrän myös toisen samanlaisen!

Kirpeitä pakkaspäiviä kaikille! :)

Hiljaiseloa!

Posted in Remontti, Sisustus on joulukuu 28, 2010 by vilhola

Kovin on ollut hiljaista sekä täällä blogissa että työmaalla. Sovimme, että talon remontti ei etene ennen kuin salaojaremontti valmistuu! Nyt alkaa pikkuhiljaa  näkyä valoa tunnelin päässä, joten eiköhän me taas ensi vuoden puolella päästä vauhtiin! :)

Jotakin pientä on silti tapahtunut. Nimittäin tulevaan kodinhoitohuoneeseen on vedetty vesiputket. Lavuaarikin siellä jo on, vain viemäri puuttuu! Eli kyllähän sen jo voi kodinhoitohuoneeksi tunnistaa! ;) Niin, ja osa takkahuoneen listoista paukutettiin takaisin maalauksen jälkeen. Tovi siinä meni, kun arvottiin, että mikä lista mihinkin kuuluu! Sain ”ohjeeksi” irrottaa listat maalausta varten ja katsoa mikä mihinkin kuuluu. Eipä tullut mieleen merkitä, että kuinka päin ne listat alun perin olivat, mutta aina oppii uutta! Ehkä ensi kerralla sitten… :)

Törmäsin joku aika sitten tähän alla olevaan kuvaan ja ihastuin tapettiin kovasti! Siitä tuli mieleen joku ihana huvila… Vaikka tapetti ei taida olla ihan talomme tyylinen, haluaisin silti tapetoida ruokahuoneemme samanlaisella tapetilla.  Olisi niin kiva syödä aamupalaa aurinkoisessa ja pirteässä ruokahuoneessa!

Kuvasta innostuneena rupesin surffailemaan kaikkia mahdollisia tapettimallistoja läpi, mutta yhtään samankaltaista keltaista tapettia en löytänyt.  Löytyi sieltä sentään muutama kiva tapetti, kenties ruokahuoneeseen sopivia…

Jotenkin ihanan värinen, mutta melko kirjava! En tiedä meniskö vaihtoon muutaman kuukauden jälkeen. Toinen kiva oli keltainen Kiurujen yö.

Työhuoneessakin on ajatuksena tapetoida yksi seinä. Alun perin olin ajatellut jotakin melko yksinkertaista, kenties musta-valkoista, tapettia.  Mutta niitäkin löytyi melko huonosti. Tässä alla muutamia, jotka voisivat kenties olla harkintalistalla.

Ja lopuksi hauskoja valokuvatapetteja. Tällainen pitäisi aivan ehdottomasti laittaa tulevaan kuntosaliimme! Kylläpä olisi mukava polkea kuntopyörää ja katsella kaunista maisemaa. Tapetti avartaisi varmasti tilaa, koska siellä ei ole edes ikkunaa! Valokuvatapetteja tehdään myös omista kuvista eli voishan seinän päällystää myös jollain omalla kuvalla, jolloin maisema olisi tuttu…

Mitäs tykkäätte tapeteista? Jos jollakin on jotain hyviä tapetti-ideoita, niin otamme mielellämme vastaan!

Vaikka kieltämättä salaojaremontin viivästyminen ja sen myötä koko muun remontin pysähtyminen vähän harmittaakin tällaista hätähousua, niin kaipa siitä jotain hyvääkin on seurannut! On nimittäin ollut aikaa pohdiskella tulevia remontteja ja materiaaleja. Niin ja sitten on ollut aikaa askarrella ja kutoa villasukkia! Kutominen onkin oikein mukavaa, nyt kun oon päässyt vauhtiin! Alku oli hieman takkuilevaa… ;)

Seuraava etappi remontin saralla onkin sitten ensi viikon lopulla, kun alkaa maalämmön ”asennus”…

Pienin askelin eteenpäin

Posted in Remontti, Sisustus on marraskuu 9, 2010 by vilhola

Takkahuoneen seinissä olevat panelit ovat mainiossa kunnossa, joten siellä seinät vain maalataan. Eilen illalla kun lapset menivät nukkumaan aloitin tämän maalausprojektin. Ensin jynssäsin seinät maalipesulla, jonka jälkeen ehdin vielä maalata yhden seinän kertaalleen. Seinä taitaa vaatia maalia kolme kerrosta, joten maalattavaa riittää…

Takkahuoneen seinä kertaalleen maalattuna

Kyllä toi valkoinen maali tekee ihmeitä! Vaikka maalia on vasta yhdellä seinällä, niin kummasti se avartaa ja raikastaa tilaa.  Tavoitteena on saada takkahuone maalauksen osalta valmiiksi tämän viikon aikana, saas nähdä kuinka käy!? Kysehän on vain siitä kuinka myöhään yöhön jaksan maalata ja valvoa… ;)

Kun maalausprojekti on valmis, on takkahuone valmis tällä erää! Tekemättä jää vain lattia, joka uusitaan sitten saman aikaisesti kun koko alakerran lattiat. Sitten vain kantamaan kalusteet olohuoneesta takkahuoneeseen ja sisustelemaan. Kun olohuone saadaan tyhjäksi alkaa sama maalausurakka olohuoneessa. Lisää valvottuja öitä, mutta samalla myös valmista pintaa, jee! Kiva saada vihdoinkin edes joku huonekalu paikoilleen! Mutta hiljaa hyvä tulee!!!

Tuleva poikien huone on nyt putsattu kokonaan tapeteista ja odottaa uutta lasikuitutapettia.  Makuuhuoneiden lattiamateriaalia pohdittiin pitkään ja hartaasti. Tällä viikolla kävin lopulta tilaamassa lattiaan joustovinyyliä. Tämä lattia toivottavasti kestää lasten leikit ja koiran kynnet! :) Lattiasta haluttiin modernin ja ajattoman näköinen, eikä lattian kuvion haluttu  jäljittelevän mitään. Näillä ehdoilla valikoima olikin sitten jo melko suppea… Tähän sitten päädyttiin:

Makuuhuoneen lattia

Ajatuksena on laittaa samaa lattiaa myös tulevaan Aadan huoneeseen ja kenties keittiöön sekä yläkerran vaatehuoneisiin.

Poikien huone rupeaa pikkuhiljaa hahmottumaan, sillä myös maalit on jo ostettu.  Peräseinä tulee marmeladin punaisella ja muut seinät valkoisella maalilla.

Poikien huoneen seinän väri

Tällä viikolla valittiin ja tilattiin yhdessä poikien kanssa myös verhokangas. Verhoiksi tulee Aappa-apina kangasta.

Poikien huoneen verhokangas

Täytyy varmaan kaivaa ompelukone esiin, kunhan saadaan akuutimmat maalaushommat ensin valmiiksi! ;)

Pieni pintaremontti on alkanut!

Posted in Höpinää, Remontti on lokakuu 31, 2010 by vilhola

No niin, nyt se on vihdoin alkanut. Eilen aloitettiin poikien tulevan huoneen tapettien poisto. Ensin piti repiä tapetin pinnassa oleva muovinen kerros pois, jotta tapetinpoistoaine pääsee vaikuttamaan liisteriin. Tänään Riikka sitten on repinyt melkein koko huoneen puhtaaksi. Ennen tapetin poistoa irroitin kokolattiamaton ja heitin sen ikkunasta pihalle. Siitä jäi aikamoinen siivo, kun siinä maton pohjassa oleva solumuovikerros oli hapertunut ja se jäi sellaisena pölynä lattialle. Ensi viikonloppuna olisi sitten tarkoitus tapetoida tuo poikien huone uudelleen ja ehkä jopa maalata, jos kerkeää, on nimittäin lauantaina mentävä töihin.

Keskiviikkona urakoitsija aloitti kaivamaan salaojia auki. Tällä hetkellä anturat on näkyvissä puolen talon osalta. Yllätyksenä tuli bitumikerros sokkelissa. Siitä pitäisi saada 30% pois jotta isodrän toimisi kunnolla ja voin kertoa, että on aikamoinen homma irroittaa sitä. Hiekkapuhallus vehkeillä se voisi onnistua helpoiten, no se on urakoitsijan ongelma. Itse poistin bitumia tänään anturan päältä, jossa sitä oli paikoitellen muutamia senttejä. Aluksi yritin poistaa bitumia koneteräsharjalla, mutta aika nopeasti huomasin, että anturan päällä oli kerros muurauslaastia ja sen päälle oli valunut sitä bitumia. Toiminta suunnitelma oli tämän jälkeen seuraava: laikalla ura ylhäältä kivijalan juureen anturaan päin ja toinen ura anturan pinnassa vaakatasoon, jonka jälkeen rivitaltalla ja moskalla pala pois. Oli aika nopeeta!

Tänään hain myös Busterin kotiin anopin luota häiritsemästä. Vene mahtui aika näppärästi autotalliin, jossa sitä pitäisi puunata talven pimeinä iltoina. Illalla polteltiin takassa ensimmäiset tulet ja paisteltiin Rasmuksen kanssa makkarat ja Veeti paistoi kananugetteja, jälkkäriksi oli vaahtokarkkeja(ei ollu mun juttu). Poikien huoneen jälkeen Riikka saa jatkaa maalamista juuri takkahuoneesta, jotta isäntä pääsee viettämään rankan remontin keskellä rentouttavia hetkiä takkatulen loimussa :)

Ensi viikonloppuna pitäisi sitten hakata kaadetuista omenapuista jääneet halot pienemmiksi. Pääsin nimittäin leikkimään tosimiestä ja kaadoin kolme omenapuuta salaojakaivuun tieltä pois.

Ja seuraavaksi kuvia joita on toivottu, sisällä tapahtuvista asioista kuvia myöhemmin.

Etupiha
Takapiha
Salaista ojaa

Viimeinen kuva kertoo tuosta anturan putsausoperaatiosta. Antura piti saada puhtaaksi bitumista, jotta siihen saadaan kallistusvalu tarttumaan kunnolla kiinni.

Toivottavasti ensi kerralla on jotain valmista näytettävää!

Kohta alkaa tapahtumaan kummia!

Posted in Remontti on lokakuu 25, 2010 by vilhola

Nyt on viikko asusteltu uudessa pirtissä, enkä vaihtaisi takaisin vanhaan mistään hinnasta.

Nyt kun tässä on tarkasteltu taloa ulkoa ja sisältä alkaa vahvistumaan tulevan remontin motto, eli MINIMI PONNISTELUILLA MAKSIMI TULOS! Toisin sanoen, nyt kun näitä 70-luvulla rakennetun talon pintoja tarkastelee ajatuksella, niin pienellä pinta remontilla tästä pitäisi selvitä. Eli toivoa on, ettei tämä muutu aviomiehen maanpäälliseksi helvetiksi, se tosin vaikuttaa jonkin verran mitä tuo paljon kauniimman näköinen osapuoli keksii… Kaiken kaikkiaan seinälevyjä tarvitsee vaihtaa ehkä maks 15 gyproc-levyn verran, jos sitäkään, koska seinät on ihan ok kunnossa ja ajattelin vetäistä pelkkän lasikuitutapetin tuohon vanhaan lastulevyyn kiinni. Ja nyt kaikki äidin pikku terveysintoilijat huomio, kyllä se formaldehydi( vai mitä partikkelia ja karsinogeeniä ne levyt on sisältänyt) on sieltä haihtunut jo aikapäiviä sitten. Oikeastaan ainut ylläri joka on tullut vastaan tässä vaiheessa on asbesti jota tiesin etukäteen talossa olevan. Olin aluksi siinä uskossa, että sitä maailmankaikkeuden monikäyttöisintä syövän aiheuttajaa olisi ainoastaan pesuhuoneen laattalaastissa. Mutta,  yllätys yllätys laboratorio kokeiden mukaan pesuhuoneesta ei sitä nöyhtää löydy. Kaikki alakerran ja osa yläkerran muovimatoista sitävastoin sisältävät asbestia. Onneksi niitä pieniä hiukkasiaa ei vapaudu ilmoille ennen kun ko. materiaalia käsitellään siten, että se pääsee pölisemään eli purkamisen yhteydessä. No ei auta muu kuin kutsua ammatti ihmiset apuun.

Se siitä A-aineesta ja sitten takaisin aiheeseen. Seinät on siis aika simppelit. Keittiössä joutuu siirtelemään vähän pistorasioita ja järjestelemään sähköryhmiä uudelleen sekä levyttämään pikkasen seiniä ja sen sellaista, mutta ei mitään mistä käsistään kätevä suomalainen mies ei suoriutuisi, kunhan pitää mielessä seuraavat sähkömiehen muistisäännöt: 1.Väri väriin ja loput saman ruuvin alle 2. Savun hälvettyä tarkistamme kytkennät.

Laipiot taas on muutamassa huoneessa paneloitu, joten maalilla selviää pois lukien eteinen ja muutama muu huone jossa on lastulevyt. Noihin tiloihin täytyy sit keksiä joku asennusystävällinen pintamateriaali. Eteisessä tosin lasketaan kattoa alas, jos laitetaan iv+lto, mutta se ei asiaa paljon muuta. Lattiaan laitetaan varmaan jotain helppohoitoista, lapsi-, koira- ja asennusystävällistä tavaraa. Osassa lattiaa annetaan olla vanha muovimatto vielä jonkin aikaa. No, täytyy noita pinta materiaaleja vielä pohtia.

Maalaamistahan tulee jonkin verran ja värejä on taas varmaan 1 tai 2 yli mun väritajunnan. Minun käsitykseni mukaan keskiverto suomalainen mies tunnistaa ns.normaalit värit ongelmitta kuten esim.: musta, valkoinen, sininen, punainen, keltainen, vihreä jne. Mutta mitä värejä on sellaset kuin: omenanvihreä, mokka, hiekka, luumu ja sit vielä sitruunan eri sävyt. Onkohan se sillä lailla, että kun opettaja on koulussa opettanut värejä, niin ensin on opeteltu ne perusvärit eli keltainen, punainen ja sininen. Sen jälkeen opettaja on sanonut, että: katsokaa pojat ulkona on paloauto! Pojat on mennyt katsomaan tietysti paloautoa jolloin opettaja on jatkanut: No niin tytöt, sitten on vielä beige, merensininen….. Ja sit ne värit voi vielä taittua???? miten ihmeessä??? en ymmärrä enkä halua. Helpointa on kun joku kantaa maalipurkin valmiiksi seinän eteen ja sanoo tämä seinä maalataan tällä ja tuo tuolla.

Keskiviikkona alkaa kaivuu hommat, kun aloitetaan salaojien saneeraus. Kellarin eristäminen toteutetaan isodränillä, eli salaojittavalla eristeellä. Se on parasta. Muuten työ toteutetaan ihan normaalisti tuplaputkilla ja suodatinkankailla jne. Toi isodrän on ihan fiksu keksintö. Se toimii samalla lämmöneristeenä ja salaojittavana levynä. Kannatta tutustua, jos on tarvetta kellarin eristykseen. Lämmitys asiatkin on edistyneet ja olemme päättäneet investoida maalämpöön. Alkukustannukset on toki isommat kuin esimerkiksi kaasussa, mutta laskelmien mukaan maalämpö on maksanut erotuksen kaasuun nähden takaisn 5-8 vuodessa. Eli lämmityskustannukset laskelmien mukaan vuodessa tulisivat olemaan himpun verran alle 1000e vuodessa. Maalämpö hommat aloitetaan sitten heti alkuvuodesta. Sisähommia aloitellan kunhan keretään, kuitenkin niin , että ensin laitetaan poikien tuleva huone, jotta saadaan ne a-ainetta sisältävät matot kerralla pois ja sen jälkeen keittiö. Pesuhuone laitetaan sitten kun rakenteet on päässeet kuivamaan eli <1v.

Kyllä tästä hyvä tulee!

Keskiverto nussakkaa vähän nussakampi päivä

Posted in Höpinää, Remontti on lokakuu 11, 2010 by vilhola

Täytyy käyttää nykyajan teknisiä mahdollisuuksia hyödyksi ja kirjoittaa tänne jotain täältä tiettömän tien päästä. Eli maastossa ollaan, mutta tietoliikenneyhteydet pelaa. On tää nykyajan meininki ihmeellistä. Enpä olisi 10 vuotta sitten uskonu jos minulle olisi sanottu, että sulla on 10 vuoden päästä alle 1kg painava läppäri sylissä millä surffaat internetissä ja päivität blogia samalla kun pidät kipinää teltassa.

No tuli tänään käytettyä kaikki joutoaika hyödyksi ja soitettua puhelimella kaiken kaikkiaan varmaan noin 20kpl puheluita. Nyt on sovittu erilaisten urakoitsijoiden kanssa tapaamisia liittyen lämmitysjärjestelmän uusimiseen ja salaojien saneeraukseen. Pihakivillekin sain kuljetuksen järjestettyä.

Sen verran juttelin noiden lämmitys ihmisten kanssa noista eri pumppu vaihtoehdoista, että lopullisiksi vaihtoehdoiksi taitaa jäädä maalämpö ja nykyisen öljylämmityksen saneeraus. Poistoilmalämpöpumppu ja ilma-vesilämpöpumppu eivät teholtaan riitä tuon kokoisen talon lämmitykseen, mitä vähän arvelinkin. No sekin on nyt sitten selvitetty.

Salaojahommat on muuten selvää pässinlihaa poislukien vesien johtaminen pois tontilta. Tontilta löytyi 2kpl kaivoja joista kuvittelin olevan yhteys kaupungin sadevesiviemäriin, vaan eipäs ollutkaan. Molemmat kaivot oli tyhjiä. Saas nähdä meneekö yhtä vaikeeksi kuin viime kerralla.

Eiköhän tässä ollut taas päiväkirja merkintöjä ihan tarpeeksi. Täytyy vissiin ruveta pikkuhiljaa vetäytymään untenmaille, että jaksaa huomenna taas paahtaa laikka punaisena.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.